Lapissa puu kasvaa hitaasti, jolloin rakenne muodostuu tiheäsyiseksi. Tällainen tiukkarakenteinen puuaines ei pysty imemään vettä kuten väljäsolukkoinen puu, joten se ei myöskään kärsi kosteudesta samalla tavalla. Jatkojalostuksessa puuaineksesta valitaan virheettömät, oksien väliset osat, jotka liitetään toisiinsa tukevilla sormiliitoksilla ja liimataan liimapuuksi. Näin saadaan vääntyilemätöntä, tasalaatuista ja käytössä pitkäikäistä massiivipuuta, jolla on myös erinomaiset työstöominaisuudet.
Karvia LapinPuu
Tavallinen puu
LapinPuussa vuosirenkaat eli puun syyt ovat erityisen tiheässä. Solukko muodostuu tiukaksi, mistä johtuen puu on kovempaa ja kestävämpää.
Energiataloudellisesti
Karvia-ikkunaratkaisuilla pystytään tehokkaasti vähentämään huoneiston energiankulutusta. Valitsemalla Karvian energiatehokkaan ikkunan, voit täyttää niin nykyiset kuin vuodelle 2012 suunnitellut tiukennukset rakentamisen energiatehokkuusmääräyksissä. Koko mallisto on virallisesti energialuokiteltu.
Vaihtamalla uudet ikkunat voit saada jopa 70% vähemmän energiaa kuluttavat ikkunat. Verrattuna nykymääräykset täyttävään ikkunaan, maksaa Karvian energiatehokas ikkuna itsensä takaisin jopa muutaman vuoden kuluessa.